Lukunurkkaus

Mainitsin edellisessä postauksessa, että meillä on tällä hetkellä vain kaksi kirjahyllyä, eikä mitään aikeita hankkia yhtään enempää. Tässä on nyt hyllyistä toinen eli lasten kirjahylly. Se sijaitsee olohuoneen lukunurkkauksessa, jonne olen itse tehnyt vanhoista verhoista ja hulavanteesta verhokatoksen.

Kirjanurkka on meillä sellainen rauhoittumisen nurkka ja siellä on kiva kölliä pari pikkuista kainalossa. Olenpa tainnut siinä myös ainakin pari kertaa torkahtaa päivänokosille…

Kirjahylly on ostettu täältä https://www.jollyroom.fi/lastenhuone/lasten-huonekalut/hyllyt-kaapit/kirjahyllyt/alice-fox-nova-kirjahylly-valkoinen, niitä ei kovin monesta kaupasta löydy. Tällaiseen hyllyyn tutustuin ensimmäistä kertaa lukiessani ulkolaisia montessoriblogeja ja vakuutuin heti. Se on paitsi mukavan näköinen, myös tukee lapsen omatoimisuutta tekemällä kirjojen takaisinlaiton helpoksi ja hauskaksi. Siitä on myös mukava valita kirja, kun näkee suoraan, mistä kirjasta on kyse. Meidän edellisen asuntomme lastenhuoneen kirjahylly näytti tältä:

Tiesin, että tähän on saatava muutos. Tämä hyllykkö näyttää kivalta tasan sen hetken, kun se on järjestyksessä ja sitten… Oli päiviä, kun tytöt ottivat valehtelematta melkein kaikki kirjat (ja lelut…) lattialle ihan vain koska se tuntui hauskalta. Tai sitten he hakivat tiettyä kirjaa, mutta siinä prosessissa vetivät monta muuta ulos lattialle lojumaan. Ja niiden takaisinlaitto ei sitten tuntunutkaan yhtään hauskalta…

Näyttääkö tutulta? Valitettavasti en löytänyt kuvaa siitä sotkusta, mitä tuon yllä olevan hyllykön kanssa saimme aikaiseksi. Tämä kuva on ajalta, kun meillä oli hyllykön tilalla kaksi erillistä kirjahyllyä. Tähän vielä kirjat päälle niin sotku on viimeistelty.

Vanhassa asunnossa meillä oli siis kaikki lastenkirjat yhtä aikaa hyllyssä. Aloin silloin jo hieman tehdä pientä puhdistusta, kun huomasin, että jotkut kirjat eivät kiinnosta ollenkaan ja joitain laitoin pois sen takia, että niissä oli läppiä, joita taapero tykkäsi repiä irti jne. Mutta muuton yhteydessä päätimme, että pidämme kerrallaan esillä noin 15 kirjaa ja muut pidetään yläkerran varastossa.

Meille ei vielä ole muodostunut mitään tarkkaa rotaatiorytmiä. Kävimme juuri kirjastossa, joten nyt esillä on uusia ja jännittäviä kirjoja. Usein huomaan, kun jokin kirja seisoo koskemattomana pitkään hyllyssä ja silloin vien ne pois ja tuon uusia tilalle. Erityisen mukava on, kun huomaa valinneensa niitä kulloiseenkin kehityskauteen sopivia kirjoja, jotka kiinnostavat pitkään. Meillä vaihtelee nyt erityisesti aakkosten opettelun ja numeroiden opettelun kaudet tuon 2-vuotiaan kanssa. Ja Ainon vuosi, joka on minun vanha kirjani – se on ollut iltasatuna jo kuukauden verran. Siinä taitaa meidän kaksivuotiaaseen upota sen elämänläheisyys ja samaistuttavuus. Aino-kirjat ovat minunkin suosikkeja lukea.

Tästä päästäänkin siihen toiseen isoon muutokseen mitä tehtiin samalla kun karsittiin esillä olevien kirjojen määrää. Nimittäin tästä lähin meidän hyllyyn pääsee lähinnä vain kirjoja, jotka kertovat oikeasta elämästä, sellaisia, joissa ei ole fantasiaelementtejä, kuten puhuvia eläimiä, keijuja, jne. Tämä sen takia, että lapset oppivat vasta kuusivuotiaina kunnolla erottamaan sadun ja todellisuuden toisistaan. Kun luin taaperolle satuja ja hän halusi kovasti tietää, mikä mikin on, löysin itseni selittämässä, että se on “joku muumilaakson öttimönkiäinen” tai “se on possu, joka leikkaa pekonia” (Kiitos, Richard Scarry…). Ja silloin mietin, että mikä järki tässä on. Koen, että on vanhemmallekin paljon mielekkäämpää näyttää kirjoista oikeita asioita pienille ja punoa se yhteen arkielämän kanssa. Jotain aitoa, jotain oikeaa. Pienet lapset rakastavat yksinkertaisia kuvakirjoja, meillä suosikkeja ovat olleet erityisesti ne kuvakirjat, joissa on valokuvia oikeista esineistä. Erityisesti koska olemme kaksikielinen perhe, en halunnut tuhlata energiaa selittämällä milloin mitäkin ihmeellisiä juttuja, vaan keskittyä niihin asioihin, joilla on oikeasti merkitystä pienen lapsen elämässä.

Satukirjat meillä odottavat siis sitä, kun lapset alkavat itse lukea, silloin he kyllä saavat sukeltaa syvälle fantasian maailmaan, jos niin haluavat. Ja tuleehan sitä fantasiaa ja puhuvia eläimiä myös muualta ympäristöstä, kuten päiväkodista ja kavereilta. Mutta me päätimme, että meidän kotona tehdään näin enkä ole huomannut lapsissa mitään erityistä protestointia tms. Eikä tämä mikään ihan kiveen hakattu sääntö ole, jota orjallisesti noudatamme. Pikemminkin sellainen yleinen suunta, jonka mukaan yritämme luovia.

Mitkä ovat teidän (lasten) suosikkikirjoja?