Lapset, Montessori

Lasten lelut ja lelurotaatio

Lukunurkasta päästäänkin siirtymään muutama sentti sivummalle, leluhyllyyn. Se sijaitsee ihan lukunurkkauksen vieressä ja siinä on kaikki tyttöjen esillä olevat lelut duploja ja vauvanukkeja lukuunottamatta, ne sijaitsevat heidän makuuhuoneessaan.

Kirjojen tapaan päätimme uudessa kodissa aloittaa lelurotaation, eli esillä on kerrallaan noin kuusi lelua. Yläkerran varastohuone on pyhitetty lelu- ja kirjavarastoksi. Sen järjestäminen on vielä hieman kesken, mutta tällä hetkellä kuitenkin ihan toimiva. Minulla on tarkoitus laittaa sinne vielä laatikot ja nimetä ne kategorioittain. Siellä on hatarasti lajiteltu lelut musiikillisiin, kielen kehitystä tukeviin ja motoriikkaleluihin.

Lelurotaatio on ollut meillä käytössä pari kuukautta ja tänä aikana olen vaihtanut leluja noin kerran viikkoon tai pariin. Olen huomannut, että esillä olevista leluista leikitään yleensä vain noin neljällä. Joskus olen osannut valita sellaisia leluja, jotka kiinnostavat yhtä paljon, mutta todella usein jokin lelu vain seisoo hyllyssä koskemattomana. Silloin yleensä vien sen varastoon ja tuon jotain uutta tilalle.

Muuton yhteydessä teimme leluille myös sisällöllisesti saman kuin kirjoille, laitamme esille vain tietynlaisia, montessoripedagogiikan mukaisia, omatoimisuutta ja luovuutta aktivoivia leluja. Voin iloisesti ilmoittaa, ettei meillä ole tällä hetkellä käytössä yhtäkään valoa tai ääntä tuottavaa muovihärpäkettä. Ja yhtä iloisesti ilmoitan, etteivät tytöt ole niitä kaivanneetkaan.

Suurin osa leluista tukee vapaata leikkiä (englanniksi open-ended toys) eli niiden kanssa leikkiessä vain mielikuvitus on rajana. Esimerkkejä näistä on erilaiset puu- ja rakennuspalikat, jotka meillä usein löytävät paikkansa erilaisista koti- ja kauppaleikeistä. Meiltä ei löydy mitään muovisia prinsessalinnoja tai muita valmiiksi tehtyjä leikkimaailmoja, vaan tytöt rakentelevat itse sellaisen maailman, mitä kulloinkin haluavat, joskus laatikoista, joskus jumppamatoista, joskus huiveista ja joskus kaikista näistä yhdessä.

Näitä Scheichin muovieläimiä olemme keränneet esikoisen vauvavuonna usein ruokakauppareissun yhteydessä. Pääpaino oli aluksi maatilan eläimissä, mutta koriin on löytänyt tiensä pari villimpääkin eläintä.

Toki päiväkodissa ja kavereiden luona tytöt saavat leikkiä kaikenlaisilla leluilla ja ne tulevat sillä lailla tutuiksi. Mutta tämä on taas tällainen “meillä tehdään näin, muualla toisin” -juttu enkä sano, että meidän tapa on ainoa oikea, paitsi meille itsellemme.

Nämä itse tekemäni ja hartaasti applikoimani aakkoshernepussit taipuvat moneen erilaiseen leikkiin.

Itse olen vähän tällainen kärsimätön “kaikki kerralla” -tyyppi ja suosin kertaheitosta tehtäviä muutoksia, jos ne vain ovat mahdollisia. Muuton yhteydessä oli helppo karsia lelut ja tehdä tämä siirros lelukaaoksesta lelukiertoon. Jos olisin halunnut tehdä tämän ilman muuttoa, olisin varmaankin kategorisoinut lelut yhdessä lasten kanssa, laittanut ne laatikoihin ja valinnut heidän kanssaan yhdessä 5-6 lelua, jotka ovat esillä. Niissä olisi vielä voinut olla sellaisia leluja, joiden poisantamisesta haaveilisin. Laatikoissa olevat lelut olisin sitten itse käynyt läpi ja heittänyt tarvittaessa pois ne, joita en enää haluaisi taloon. “Poissa silmistä, poissa mielestä” pätee melko hyvin lasten maailmassa, ainakin pidemmän päälle he unohtavat ne lelut, joita eivät käytä. Ja toisaalta, jos jokin lelu on sellainen, että sitä kaivataan ja siitä puhutaan paljon, se on ehkä jostain syystä niin tärkeä lapselle, että sen voi pitää esillä, oli se sitten millainen muoviviritys tahansa. Uskallan myös sanoa, että lapset iloitsevat enemmän niistä muutamasta lelusta, jotka ovat kerrallaan esillä, kuin koko lelukavalkadin ollessa käytettävissä 24/7.

Suosimme puisia leluja muovisten sijaan. Nämä geolaudat löytyivät Lidlistä, mutta ne olisi todella helppo myös itse tehdä.

Meillä on vielä ulkovarastossa muutama lasten peli ja lelu, tosin en ole itsekään enää varma mitä siellä tarkalleen ottaen on. Varmaa on se, että kukaan ei ole niitä kaivannut. Meillä on suunnitelmissa organisoida varasto ja autotalli nyt talven aikana ja sen yhteydessä laittaa viimeisimmistäkin muuttolaatikoista tavarat niille kuuluville paikoilleen. Postailenpa siinä yhteydessä taas lisää meidän leluhommista, jospa olisin siihen mennessä saanut tuon varastohuoneenkin jo parempaan kuntoon.

Onko teillä leluähky, haaveiletko karsimisoperaatiosta ja lelurotaation aloittamisesta?

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.