Sisustus

Olohuoneen isojako

Muuttopäivänä olohuoneessa oli vain tuo iso harmaa sohva. Muistan, kun istuimme siinä mieheni kanssa ja hän sanoi, että tämä on ihan hyvä näin, ei kai tänne mitään muuta tarvita! No, olisihan se ollut toisaalta ainakin minimalistinen ratkaisu, mutta pidemmän päälle ehkä kuitenkin vähän kolkko.

Molemmat sohvat ovat itse asiassa vuodesohvia, edellisessä asunnossa ne olivat meillä välillä ahkerassakin käytössä, kun toisen meistä piti nukkua toisessa huoneessa syystä x, y tai z (yleensä syynä oli raskaus, lapset tai vauva).

Olohuoneen järjestys vaihtui aika radikaalisti siitä, mitä olin pohjapiirustuksen pohjalta hahmoitellut. Lopulta päädyimme tekemään huoneeseen kolme eri nurkkausta tai aluetta. Tällä hetkellä täällä on siis lukunurkkaus, sohva-alue sekä lelu- ja jumppailualue. Jumppa-alue käsittää puolet olohuoneesta ja on alun perin tarkoitettu ruokahuoneeksi, mutta koska meillä ei ole sellaiselle tarvetta iloitsemme mieluummin avoimesta tilasta, jossa saa vapaasti temmeltää, itse kukin.

Tällä hetkellä siellä on yksi hyllykkö ja Piklerin kolmio (Pikler triangle), josta ajattelin tehdä ihan oman postauksensa myöhemmin. Hyllykössä on kaiuttimet ja radio, usein tytöt pyytävät minulta musiikkia tanssimista varten. Meillä on kolme tuollaista ikealaista jumppa-alustaa, joista rakennellaan temppuratoja, skeittilautoja, katsomon penkit jne. Lisäksi löytyy tunneli, joka taittuu mukavasti kasaan.

Tämä tila vielä hieman hakee paikkaansa ja kovasti haaveilen tuon seinän uudelleentapetoinnista/-paneloinnista, sitten joskus. On ollut kyllä tosi hyvä päätös erottaa lapsille tällainen vapaa riehuntatila, jossa ei niin paljon tarvitse varoa muita huonekaluja. Alunperin lelut olivat lukunurkkauksen vieressä, mutta siirsin ne tähän tyhjillään olleeseen hyllykköön. Mielestäni näin on nyt parempi.

Leluhyllyssä on esillään kerrallaan neljä vaihtuvaa lelua, alalaatikoissa yhdessä on huiveja erilaisiin leikkeihin, toinen on tyhjillään ja kahdessa muussa on makuupussit vauvan ja taaperon ulkopäiväunia varten.

Tämä järjestys on nyt muutamia kuukausia toiminut oikein hyvin, sohvien ja lukunurkkauksen väliin jää luonnollinen kulkureitti, mikä on kiva juttu. Ei tarvitse puikkelehtia sohvien tai sohvapöydän ympäriltä, kun haluaa mennä olohuoneen läpi muihin huoneisiin. Tykkään tässä myös siitä, että sohvat ovat toisiaan vastakkain. Meillä ei ole televisiota, eli tällainen ratkaisu sopii meille todella hyvin.

Tuon sohvapöydän päivät ovat luetut, kunhan löydämme jonkinlaisen pyöreän, puisen pöydän sen tilalle. Miehellä on joku suunnitelma led-valoista lasin alla ja pyöreän lasitason olemme jo käytettynä tori.fi:stä hankkineet. Katsotaan, kuinka kauan uutta diy pöytää saadaan odottaa…

Lukunurkkaus on nyt myös oikein rauhallinen, kun laitoin lelut jumppa-alueelle. Tykkään laittaa vauvan tähän matolle maailmaa ihmettelemään ja mitä vähemmän leluja sataa päähän, sitä parempi.

Vauvalelut ovat omassa korissaan, jonka olen itse virkannut. Suuren osan vauvaleluista olen myös itse tehnyt, suosin niissä puuvillaa ja puuta.

Kaiken kaikkiaan olohuone on saatu nyt sellaiseen kuntoon, että siellä viihtyvät kaikki. Muutamia pieniä asioita on, jotka tulevat jossain kohtaa vaihtumaan tai muuttumaan, mutta tällä hetkellä näinkin on ihan hyvä!

Onko teillä huoneita, joissa on “tiloja tilan sisällä”?

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.