Lapset, Minimalismi, Montessori

Joululahjat – toiveet ja totuus

“Mitäs teidän lapset toivovat lahjaksi?”

Tämä kysymys esitetään yleensä pari viikkoa ennen joulua/syntymäpäivää isovanhempien taholta. Vastaus on yleensä joku näistä tai kaikki yhdessä:

“Öööö.”
“Tota.”
“Ei me nyt oikeestaan mitään tarvita”

Jouluaattona paketista sitten paljastuu jotain, mikä ehkä lasta miellyttää – ainakin ensimmäiset viisi minuuttia, mutta mikä saa vanhemman pohtimaan helpointa tapaa hävittää kyseinen esine. Tai miten se “vahingossa unohdetaan” mummolaan. Ja mielessä hiljaa mietitään, että olisi ollut hienoa saada joku tietty esine, mutta sen saaminen olisi edellyttänyt tilaamista netistä ja näin ollen paljon pidempää varoaikaa.

Nyt voinkin julistaa meidän joulun ilosanomaa, nimittäin asiaan vihittyä excel-taulukkoa!

Sovimme kesällä vanhempieni kanssa, että teen Google Driveen excel-taulukon, johon laitan kullekin perheenjäsenelle oman sarakkeensa ja siihen alle toiveita sekä suorat linkit sivulle, josta sen voi joko ostaa tai ainakin nähdä, millainen esine on kyseessä. Taulukossa on lisäksi oma sarake yleisille, koko perhettä koskeville lahjoille sekä kirjoille.

Kuten huomaatte, eivät nämä listat kovin pitkiä ole ja esimerkiksi mieheni ei ole itselleen keksinyt vielä mitään toiveita. Eli tämä ei tee lahjojen keksimisestä välttämättä yhtään sen helpompaa. Mitäänhän mekään emme oikeasti tarvitse, mutta ymmärrän sen, että erityisesti isovanhemmat haluavat ostaa lapsenlapsilleen lahjoja ja nykypäivänä niiden valinnanvarasta ei ole pulaa. Jokaisella perheellä on ne omat juttunsa, joita voi olla ehkä vaikea pukea sanoiksi tai toiveiksi. Pelkkä “ei mitään piippaavaa, puhuvaa tai valoja välkyttelevää” ei ehkä estä isovanhempia löytämästä jotain muovista Frozen-linnaa. Ja jos rajataan muovi pois, voi lahjanantaja löytää itsensä olevan vähintäänkin ymmällään, että mitäköhän nyt pitäisi ostaa.

Vauvalle meillä on toivelistalla tällainen montessoriperheiden “must have” puinen sateenkaari, jolla voi leikkiä sekä vauva, että vaari sitä sun tätä. Tätä näkee jokaisen montessoriperheen instassa eli pakkohan sitä on nyt ainakin toivoa. Kuva: Amazon.co.uk

Tämän tarkoituksena on siis säästää kaikkien aikaa, hermoja ja kenties rahojakin. Lista ei siis ole mikään pelkästään tiettyä juhlaa varten vaadittu “tämämullenytheti” -lista, vaan jatkuvasti päivitettävä lista lahjaideoista, joita tulee mieleen. Sieltä voivat sitten isovanhemmat valita kulloiseenkin juhlaan ja omaan budjettiinsa sopivan lahjan. Tavoitteena on myös vähentää sitä lahjojen määrää ja ostaa mieluummin kerralla yksi laadukas ja kalliimpi esine kuin monta pientä halvempaa.

Musiikista tykkäävälle kaksivuotiaalle lahjalistalle on valittu kalimba-soitin. Soitin on ihan aito soitin soitinliikkeestä, koska haluan, että se soi oikealla tavalla eikä mene niin helposti rikki. Kuva: thomann.de/fi

Lahjalista toimii erityisesti isovanhempien kohdalla, koska siellä on useimmat lahjatoiveet joko hieman kalliimpia tai ne pitää tilata. Muille lahjakyselijöille, kuten kummeille tai muille kavereille, sanon usein, että pelkkä (itsetehty) korttikin riittää, mutta jos haluaa välttämättä muistaa jotenkin muuten niin nykyään suosimme esim. askartelutarvikkeita ja puuhakirjoja. Niitä kuitenkin kuluu ahkeraa tahtia eli ne eivät jää nurkkiin pyörimään. Aikuisille mieluisa lahja, jonka nyt jälkeenpäin lisäsin listaan, ovat erilaiset lahjakortit, kauppaan, kylpylään, ravintolaan jne.

Esikoisen lahjalistalla on magneettitiilirakennussarja. Oikeastihan kaikki lelut tulevat kaikkien käyttöön, mutta tämä on enemmän hänen ikäiselleen suunnattu eli lahjapaketissa saa lukea hänen nimi. Kuva: magformers.com

Onko teillä tehty vastaavanlaisia sopimuksia, onko lahjarumba kuin avoin miinakenttä, jonne mennään sormet ristissä peläten pahinta ja toivoen parasta vai onko teillä lahjanantajat kanssanne täysin samalla aaltopituudella lahjojen tyylistä?

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.