Sisustus

Joulun koristelut

Jouluun valmistautuminen alkaa meillä yleensä vasta joulukuussa, silloin laitetaan ulos jouluvalot ja koristellaan myös sisätilat jouluun. Tänä vuonna en ihan malttanut odottaa joulukuuhun, vaan päätimme avata joulunodotuksen ensimmäisenä adventtina, 29. marraskuuta.

Meillä joulun koristeet löytyvät kaikki yhdestä laatikosta. Meinasin kirjoittaa, että siellä ei ole mitään turhaa, mutta turhasta voi olla niin montaa mieltä, että todettakoon vain, että kaikki laatikon koristeet päätyvät meillä esille. Rikkinäiset osat tai koristeet heitän heti roskiin (tai korjaan, jos se on mahdollista).

Emme harrasta jouluverhoja/pöytäliinoja eli kaikki muu kodin sisustus ja tekstiilit pysyvät vuodenajasta toiseen samoina. Meillä joulu näkyy siis melko hillitysti kotona. Tänä vuonna ostin tyttöjen pyynnöstä meille kolme jouluista pantaa (nämä on siitä hyviä, että keskimmäisen hiukset menevät koko ajan silmille ja esikoisen pää ei näistä turhaa hikoa, vrt. tonttulakki).

Tänä vuonna tein meille myös oman joulukalenterin, jonka julkaisinkin jo instagramissa. Laitoin pusseihin sisään joka päivälle pari suklaanamua sekä lorupussikortin (https://miranmaailma.fi/?p=167). Kalenterin tekemiseen meni aika paljon aikaa, vaikka ompeluteknisesti se olikin ihan helppo homma, mutta toivon, että tämä saa elää pitkän ja hyvän elämän. Tytöt ovat ottaneet ”pussikalenterin” vastaan innostuneesti ja jakavat avausvuorot päivittäin.

Numerot painoin kangasväreillä, tulostin haluamani tyyliset numerot paperille ja leikkasin sapluunat muovirasioiden muovista.

Nyt kun meillä on oma omakotitalo ja piha niin sormeni syyhyävät ulkovalo-ostoksille. Pari vuotta sitten ostin jouluvaloja vasta joulunjälkeisistä alennusmyynneistä ja olin ajatellut tehdä nyt samoin, mutta näyttää siltä, että kaikkialla on alennukset jo nyt, tai oikeastaan koko ajan (mikä juttu tämä on?). Mutta enää en jaksa vääntyä ostoksille, eli katsomme ensi vuonna uudestaan mitä tehdään. Nyt ulkona on joku ikivanha värillinen valokauhistus yhden pylvään ympärillä. Ikkunoissa on pari tähteä, kynttelikkö ja lapsuuteni enkelivalo, jossa on vielä esihistorialliset ei-led-valot, jotka on ihanan pehmeän väriset. Vanhat hyvät ajat jne jne.

”Kauhistuksen kanahäkki” -valot. Luulin, että nämä oli pitkät valkoiset valot. Taituin naurusta kahtia kun huomasin että ei – nämä olikin lyhyet diskovalot.

Joulukuusena meillä toimii pieni muovinen pöytäkuusi, jonka ostimme myös pari vuotta sitten alennusmyynneistä. Sen koristeet on ostettu kirpputorilta.

Joulukuusen alla olevan seimikoristeen olemme saaneet miehen sedältä, joka on sen itse tehnyt. Haaveilen isommasta puisesta seimestä, mutta tällä erää tämäkin riittää oikein hyvin.
Tonttuperhekin on nyt koossa ja vastaa aika lailla meidän perheen kokoonpanoa.

Muutama tonttu kurkkii meillä olohuoneen ja keittiön hyllyillä. Sen lisäksi meillä on joskus vuonna nakki itsetekemäni kuusikoriste sekä viime vuonna riisistä ja urheilusukasta taiteiltu lumiukko.

Adventtikynttilöille väsäsin muovirasiasta ja narusta tällaisen kodin. Nuo kuusenoksat ovat tässä parin viikon aikana hienosti jo varisseet, ehkä pitää viimeiseksi viikoksi keksiä jotain muuta…

Näkyykö teillä jo joulu?

Saatat myös pitää...

2 kommentti

  1. Kivasti kirjoitettu. 😊 Vähän marraskuun puolella minäkin Joulua aloittelin laittaa.

    1. Kiitos! 🙂 Kyllä marraskuu on usein niin synkkää aikaa että en yhtään ihmettele että joulun odotus alkaa monella jo silloin.

Vastaa käyttäjälle Heidi Hämäläinen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *