Olen säästänyt esikoisen pieneksi menneistä vaatteista suurimman osan. Meillä oli aina toiveissa lisää lapsia ja vaatteiden säilyttäminen oli järkevää kahdestakin syystä. Ensimmäinen on taloudellisten syiden takia ja toinen sen vuoksi, että en ollenkaan tykkää ostaa vaatteita. Lasten vaatteet ovat melkein kaikki joko kirpputoreilta ostettuja tai lahjaksi saatuja. Vuosien saatossa vaatteista on karsiutunut pois lähinnä huonoksi todettuja tai rikki menneitä vaatteita. Jotkut vaatteista on viety mökille varavaatteiksi.
Aiemmin meillä oli kaikki pieneksi menneet vaatteet säilötty roskapusseihin, joihin oli kirjoittanut, mitä kokoa vaatteet suurin piirtein ovat. Kun toinen lapsemme alkoi kasvamaan ulos pieniksi jääneistä vaatteistaan, menin kaapille ja yritin etsiä oikeaa pussia ja laittaa vanhoja vaatteita taas niille kuuluvaan pussiin. Usein kävi kuitenkin niin, että puoli vuotta myöhemmin tajusin, että kaapin perällä olikin unohtunut pussi pienemmälle juuri oikean kokoisia vaatteita, mutta olin ehtinyt jo mennä ostamaan kirppikseltä lisää.
Minulla oli suunnitelma siitä, että uudessa talossa vaatteet olisivat yläkerran varastossa lelujen ja kirjojen kanssa samassa paikassa, hyvässä järjestyksessä. Talon entiset omistajat olivat kuitenkin jättäneet nämä peilikaapit alakertaan, pienempi niistä oli eteisessä. Vähän aikaa pohdin, mitä näille tehtäisiin, koska olin vannonut että meille ei tulisi enää tällaisia perinteisiä kaappeja, vaan avohyllyjä sekä lipastoja. Sitten keksin, että nämä sopivat täydellisesti yläkerran tasanteelle erilliseksi vaatevarastoksi, tähän paikkaan ei mitään muutakaan olisi voinut järkevästi laittaa ja toisaalta peilit tuovat myös valoisuutta ikkunattomalle tasanteelle.


Entinen eteiskaappi täyttyi ulkovaatteista ja -kengistä. Olen järjestänyt sinne talvihaalarit, välikausivaatteet, villahaalarit sekä sadeasut, kaikki erikseen kokojärjestyksen mukaan.


Kumisaappaat ovat näiden vaatteiden takana, lisäksi kaapista löytyvät muut kengät sekä hatut ja kaulurit.



Toisessa kaapissa on vasemmassa hyllykössä kaikki lastenvaatteet, yöpuvut, villasukat, hanskat, pikkarit ja sukat. Sisävaatteet on järjestetty koon mukaan ja hanskat eroteltu talvi- ja välikauteen.

Pikkuhousuissa olen käyttänyt kokomerkintää, mutta sukat ja vaatteet olen laputtanut iän mukaan. Tämä toki vaihtelee lapsesta toiseen, meidän esikoinen on esimerkiksi ollut 5 cm pidempi, mitä keskimmäinen nyt kaksivuotiaana. Koin tämän silti helpommaksi tavaksi järjestää vaatteet. Tässä on nyt jokseenkin mielivaltaisesti eroteltuna 0-3 kk, 3-6 kk, 6- 12 kk, 1-2 v, 2v, 3v ja 4v.


Välikauteen ja talvivarusteisiin siirryttäessä on ollut aivan älyttömän kätevää, kun vaatteet on järjestetty näin, kaikki näkyvillä kokojärjestyksessä. Pienemmälle päiväkotilaiselle oli helppo löytää seuraavan koon haalari ja kengät. Myös vaatekoosta toiseen siirtyminen kävi todella vaivattomasti.

Tiedän, että kaikilla ei ole tilaa säilyttää kaikki lasten vaatteita ja kaikki eivät sitä edes tahdo tehdä. Edellisessä asunnossa käytössä ollut pussisäilytys oli kyllä aivan mahdoton ja sielläkin olisi ollut paljon parempi käyttää laatikoita, joihin vaatteet voi pystyviikata ja laittaa enemmän näkyville.
Ostatko (lasten)vaatteet uutena vai käytettynä? Säilytätkö pieneksi jääneitä seuraaville lapsille vai laitatko kiertoon?