Esittely, Sisustus

Keittiön esittely

Me etsimme meille oikeanlaista taloa vuosia. Olimme käyneet varmasti lähemmäs neljässäkymmenessä taloesittelyssä ennen kuin päädyimme tähän taloon. Etsintävuosiin mahtui mukaan rivitaloja, kerrostaloasuntoja, omakotitaloja, paritaloja. Pohdimme pitkään, mikä tuntuisi meille omimmalta ratkaisulta ja lopulta meille tuli aika selväksi, mitä talolta halusimme. Melko ehdottomia kriteereitämme unelmataloon oli mm.

  • omakotitalo, jossa on hyvä asua seuraavat +20 vuotta
  • hyvä sijainti lapsia ja töitä ajatellen
  • raikas sisä- ja ulkoilma
  • 5 makuuhuonetta

Vähempiarvoisia kriteereitä olivat mm:

  • iso piha
  • isot neliöt
  • hyvä lämmitysjärjestelmä
  • hyvä pohjaratkaisu
  • yhdessä kerroksessa
  • isot ikkunat
  • avokeittiö ja saareke

Näistä vähäisemmistä piti monestakin tinkiä, koska täydellistä taloa ei saa ellei itse rakenna ja ehkä ei silloinkaan. 🙂

Minä olen meillä se, joka keittiössä enimmäkseen hääräilee, joten minulle oli tärkeää, että keittiö olisi iso ja käytännöllinen. Unelmakeittiöni olisi ollut avokeittiö, jonka saarekkeella tekisin yhdessä ruokaa tyttöjen kanssa pullantuoksuisena äitinä ja tilaa olisi vaikka filmiryhmälle kuvaamaan meidän auvoista arkeamme, kun leikkaisimme tomaatteja sulassa sovussa kenenkään tappelematta tai menettämättä hermojaan tai polttaessaan sormiaan hellaan.

Mutta kaikkea ei voi saada, ei edes kiiltokuvamaista unelmahöttöä, ja koska tämä talo täytti ison osan muista kriteereistämme ja olimme yksinkertaisesti niin kyllästyneitä talojahtiin (ja niin viimeisimmillämme raskaana) että emme enää jaksaneet jatkaa etsimistä. Minun oli siis tyytyminen melko pieneen keittiöön. Ilman saareketta. Kuuletteko alakuloisen viulumusiikin?

Keittiö on melko pieni, pöytä vie paljon tilaa, tasoja on vähän ja puuhella (jossa ei nyyhkis nyyh ole edes uunia) on melkoinen turhake tässä elämänvaiheessa ja toimii lisätasotilana. Kaappitilaa on yllättävän paljon, mutta esimerkiksi kuivauskaappi on todella pieni. Isomman ruokapöydän metsästäminen semi-aktiivis-passiivisesti meneillään (ja suosituksia hyvistä pöydistä otetaan vastaan).

Tässä keittiössä on siis paljon sellaista, mistä en pidä, mutta olen yrittänyt saada siitä mahdollisimman toimivan. Vaikka laskutilaa on vähän olen silti laittanut mieluummin tasoille niitä asioita ja aineksia, joita päivittäin tarvitaan. Kaappeihin olen yrittänyt laittaa vain sen verran astioita ja tarvikkeita, mitä oikeasti tarvitsemme. Tällä hetkellä esimerkiksi pärjäämme oikein hyvin paistinpannulla ja paistokasarilla sekä kolmella kattilalla. Myös lasien ja lautasten määrää olen vähentänyt ja käynyt läpi aterimet, jotta siellä ei olisi miljoonaa eri lajia haarukkaa ja veistä vaan useampi samanlainen setti.

Keittiön ulkonäkö, tumma ja moderni(?), ei ole ihan sitä meidän ominta tyyliä ja meillä onkin suuret dc-fixin tuoksuiset suunnitelmat kaapinoville…

Mistä olet itse joutunut luopumaan talohaaveissasi? Minkälainen olisi sinun unelmiesi keittiö?

Saatat myös pitää...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.