Meidän talossa ei ole varsinaista tuulikaappia, vaan eteistila aukeaa suoraan olohuoneeseen ja sivulle keittiöön. Kun muutimme taloon, eteisessä oli tuo taaimmainen näistä kahdesta peilikaapista, joka sittemmin purettiin, vietiin yläkertaa ja kasattiin siellä uudelleen varastokaapiksi, jossa säilytetään lasten ulkovaatteita. (Tästä lisää aiemmassa postauksessani: https://miranmaailma.fi/?p=297https://miranmaailma.fi/?p=297)

Minulle oli selvää, että haluan eteiseen avohyllyratkaisun, koska lasten kanssa ja kiireessä se on loppupeleissä helpoin ja hermoja hivelevin ratkaisu. Jotkut ehkä ajattelevat, että suljetut kaapit ovat esteettisin ratkaisu, koska sinne saa tavarat siististi piiloon, mutta oman kokemukseni perusteella kaappeihin tämä takia usein sullotaan liikaa tavaraa sillä seuraamuksella, että sieltä on vaikea pian löytää tarvitsemaansa. Miehelläni on tästä syystä esimerkiksi noin kymmenen mustaa pipoa, koska niitä piti aina ostaa uusia kun “ei vaan löytynyt”. Paitsi sitten kaappien siivoamisen yhteydessä.
Eteiseen etsiskelin ensin käytettynä avohyllyjä, mutta pian ymmärsin, että jos haluan oikeasti meille toimivan ja pitkäaikaisen ratkaisun, minun pitää joko odottaa kirppispalstoilla haukkana todennäköisesti pitkän aikaa, tai ostaa säilytysjärjestelmä uutena. Koska meille oli tärkeää saada eteinen pian toimivaksi päiväkodin alkua (ja muutenkin elämää) varten, päädyimme jälkimmäiseen ratkaisuun ja suuntasimme sormemme näppäimistöä ja Ikean nettisivuja kohden.


Tämän hyllyjärjestelmän nimi on Elvarli ja se miellytti silmää ja lompakkoa yhtälailla. Hintaa tälle tuli 270€, mikä on mielestäni kohtuullinen hinta toivottavasti kymmenien vuosien pituiselle ratkaisulle. Hyllyjen paikat on helposti muunneltavissa esimerkiksi kun lapset kasvavat ja halutaankin tuota vaatetankoa korkeammalle. Olen yrittänyt laittaa eteiseen vain sen verran vaatteita, kun oikeasti tarvitsemme; lisävaatteet ja muiden vuodenaikojen vaatteet sijaitsevat yläkerran peilivaatekaapeissa.
Tällä hetkellä lapsilla on oma vaatetanko, johon olen nyt lasten ollessa päiväkodissa lavastanut heidän talvitakkinsa. Yleensä siinä siis roikkuu kaksi haalaria, joista isompi on jo aika pitkä ja roikkuu lattiatasolla ei-niin-esteettisesti. Tytöillä on molemmilla omat korit, joissa säilytetään villahaalarit, villasukat, lapaset, pipot ja kaulurit. Lisäksi heidän vaateasemansa edessä on pieni penkki, josta pienempi saa helpommin kurotettua haalarinsa paikoilleen tai sieltä pois ja tarvittaessa istua laittamaan kenkiä tms.
Lapset eivät todellakaan aina jaksa laittaa itse omia vaatteitaan takaisin, mutta molemmat ovat pienestä pitäen yrittäneet itse pukea itsensä ja olen siihen heitä laiskana montessorihenkisenä äitinä kovasti kannustanut. Se ottaa oman aikansa ja kärsivällisyytensä ja joskus kun on kiire on pakko aloittaa painiottelu ja pukea rimpuileva demoni pakolla, mutta onneksi suurimmaksi osaksi tytöt pukevat itse ja pyytävät apua kun eivät osaa.



Löysimme Ikeasta myös tuon kapean peilin, joka sopi täydellisesti hyllykön päätyyn. Tarpeeksi alas asti ulottuva peili oli minulle tärkeä, jotta myös lapset saavat nähdä itsensä ulos mennessä, tai sisään tullessa. Lapset näkevät usein vanhempiensa peilailevan itseään, mutta monet peilit ovat niin ylhäällä, etteivät pienemmät lapset yletä näkemään itseään.
Matto on joskus alennusmyynneistä ostamani juuttimatto, joka sopii tähän täydellisesti. Erityisesti tykkään sen kyvystä imaista ne kaksi tonnia hiekkaa itseensä, joka tuodaan sisään joka kerta, kun syksyllä tullaan lasten kanssa sisälle. Hiekka uppoaa tuohon tekstuuriin siten, että se ei häiritse kun siinä sukkasillaan kuljetaan eikä se myöskään valu sisemmälle muihin huoneisiin, ja sitten imuroidessa kuuluu vaan krakrakrakrakra kun se lähtee sieltä paremmille puistomaille. Mainittakoon vielä, että meillä on myös kuraeteinen, joten tätä paremman väen eteistä ei käytetä silloin, kun lapsia peittää muutaman sentin paksuinen hiekan, veden ja rään kuori.
Eteisessä on ainakin meillä myös aivan ehdottomasti oltava muutama sekalaisen sälän kori, johon sisääntullessa on helppo laittaa käsistä mitä niissä ikinä onkaan. Tällä hetkellä olen jaotellut korit taskulamppuihin, aurinkolaseihin ja kynät/paperit/sekalaiset -kategoriaan. Tämän hyllyn päällä säilytetään avaimia, kameraa ja joskus myös puhelimia.


Mitä mieltä olet avohyllyistä eteisessä? Toimiiko/toimisiko tällainen ratkaisu teilläkin?